Juhlapukeutumisen etiketti

Tähän aikaan vuodesta on juhlapukeutumisen sesonki ja katseemme kohdistuvat tulevana lauantaina etenkin Suomen tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlavastaanottoon, eli Linnanjuhliin. On siis paikallaan kerrata lyhyesti virallinen pukeutumisetiketti, joka koskee juhlia joissa kutsukoodina on Frakki. Frakki on miehen juhlavin ja korkea-arvoisin, suurten juhlien juhla-asu. Se on väriltään musta tai tummansininen, jossa silkkisillä kauluskäänteillä oleva hännystakki ja housut joiden sivusaumassa silkkinauhat. Valkoinen siipikauluksinenJatka lukemista ”Juhlapukeutumisen etiketti”

Pukeutumispalvelu studio m e r i l i n n a aloittaa toimintansa

Olen aloittamassa uuden pukeutumispalvelun aivan Jyväskylän keskustassa, osoitteessa Kilpisenkatu 7. Toimitilani sijaitsevat juhlavaateliike Drama galleryn yhteydessä. Toimintaani kuuluvat kaikki pukeutumisneuvontaan liittyvät palvelut, korujen suunnittelu ja valmistus, sekä korujen ja asusteiden vuokraus. Lisäksi toimin myös hyvinvoinnin parissa. Toiminta alkaa heinäkuun aikana, mutta siihen voi jo käydä tutustumassa tekeillä oleviin sivuihin osoitteessa http://www.studiomerilinna.net Tervetuloa tutustumaan!