Työpukeutuminen

Työpukeutuminen muuttunut viimeaikoina huomattavasti rennommaksi, joustavat ja väljät vaatteet tuntuvat mukavalta myös työvaatteina. Vaikka työpukeutuminen ei olisi yhtä tiukan etiketin määrittelemää kuin varsinainen bisnespukeutuminen, pätevät siihenkin tietyt samat lainalaisuudet.  Työpukeutumisen koodin ja virallisuuden asteen määrittelee niin työnantaja, yrityskulttuuri kuin työtilaisuudet ja -tilanteet.

Eri toimialoilla pukeutumiskoodit ovat luonnollisesti erilaisia. IT ja mainosalalla voi pukeutua todella rennosti ja on vain hyvä kun persoonallisuutta tuodaan esiin, kun taas esimerkiksi pankkialalla pukeutuminen on virallisempaa ja konservatiivisempaa.

Oikeanlainen pukeutuminen työtilanteeseen tuo itsevarmuutta ja antaa hyvän kuvan osaamisesta ja tehokkuudesta varsinkin ensivaikutelman luomisessa.  Pukeutuminen toimii myös eräänlaisena käyntikorttina, sillä työntekijä viestittää työnantajansa arvoja ja ajatuksia, sekä omaa asemaansa työyhteisössä. Aivan vähäpätöisestä asiasta ei siis ole kysymys, joten nyt viimeistään on aika kiinnittää huomiota mitä vaatteillaan ympäristölleen viestittää.

Peruslähtökohtana on vaatteiden siisteys, laadukkuus, toimivuus ja istuvuus. Kalliskaan merkkivaate ei pue kantajaansa jos se on väärän kokoinen tai tilanteeseen nähden aivan väärä valinta. Hyvän työvaatteen tulee olla huoleton, jotta siihen ei tarvitse kiinnittää huomiota liikaa vaan voi keskittyä itse asiaan. Huolettomuuden, istuvuuden ja pitkäikäisyyden takaa vaatteen korkea laatu.

Luonnonkuidut ovat usein hyviä materiaaleja työpukeutumiseen, mutta vaatteiden hoito helpottuu, jos niihin on sekoitettu hieman tekokuitua antamaan käyttömukavuutta, estämään rypistyvyyttä sekä helpottamaan pesua ja huoltoa. Lisäksi elastaani tuo joustavuutta istuviin vaatteisiin. Vaatteiden tuuletus ulkona on mitä parhainta hoitoa vaatteillesi; se puhdistaa ja raikastaa, sekä lisää vaatteiden käyttöikää.

Työpuvuston runkona voi toimia pari laadukasta, toisiinsa keskenään sopivaa ylä- ja alaosaa. Kun niihin hankkii muutaman puseron ja neuleen, on vaatteissa monia yhdistelymahdollisuuksia. Asusteilla vaatteiden värit saa sidottua toisiinsa ja niillä saa lisää muuntelumahdollisuuksia tilanteen mukaan. Lisäksi on hyvä aina muistaa mitkä vaatteet sopivat töihin ja mitkä kuuluvat vapaa-aikaan. Sporttisuutta, sekä isokokoisia valmistajan logoja ja printtejä kannattaa välttää varsinkin virallisemmassa ympäristössä.

Etenkin ulkomailla työpukeutumiseen panostetaan ja kiinnitetään todella paljon huomiota, huomattavasti enemmän kuin Suomessa, joten se kannattaa aina huomioida kansainvälisissä kontakteissa. Kannattaa tarkistaa kulttuurin tuomat etikettisäännöt aina etukäteen.

Kun työkokemusta karttuu uran alkutaipaleen jälkeen, ei pukeutuminen vie enää niin paljoa huomiota. Työt ja saavutukset puhuvat puolestaan, sekä silmä on jo harjaantunut näkemään ja arvioimaan eri pukeutumistilanteita. Kokemus tuo varmuutta myös pukeutumiseen ja aina tarvittaessa voi hyödyntää pukeutumisen ammattilaisia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: