Pikkujoulujen aikaa!

Parhaillaan eletään kuuminta pikkujoulujen aikaa. Päänvaivaa aiheutta jälleen se, miten tulisi pukeutua ja mitä laittaa päälle; löytyykö kaapista jo jotain olemassaolevaa, vai pitäisikö hankkia jotain uutta. Pukeutumisen tulisi kuitenkin olla helppoa ja mukavaa, ei liian stressaavaa ja rajoittavaa.

Harvemmin pikkujouluihin lähetetään kutsukorttia, jossa selkeästi ilmaistaisiin kuinka pukeudutaan. Periaatteessahan pikkujoulut ovat iloista yhdessäoloa eri muodoissa; pukeutuminen voi olla hyvinkin rentoa, tai siihen panostetaan erityisesti ja nautitaan laittautumisesta. Pääasia on, että pukeutuminen on siistiä, asteen arkista pukeutumista juhlavampaa, sekä hiukset että ehostaminen on huomioitu.

Asukokonaisuutta suunniteltaessa voi käydä ensin läpi omaa vaatekaappiaan, sekä miettiä käyttämäänsä vaatebudjettia. Pienelläkin summalla pääsee jo juhlan tuntuun kun hankkii  uudet juhlavat asusteet. Uudet näyttävät korut muuntavat pikkumustan taas uudennäköiseksi tai tuovat pelkistettyyn housut/hame ja toppi -asuun kaivattua näyttävyyttä sekä juhlantuntua. Pelkästään uuden puseron tai topin hankkiminen jo olemassa olevaan alaosaan on myös helppo ja edullinen tapa päästä juhlatunnelmaan. Näin juhlasesonkina vaateliikkeissä onkin hieman enemmän tarjolla mielenkiintoisia ja näyttäviä, hieman juhlavampia yläosia.

Uusia vaatteita ja asusteita hankittaessa voi myös pohtia, hakeeko tietoisesti jotain erityistä tyylisuuntaa joka voisi poiketa omasta arkityyistään, vai pysytteleekö mieluummin varmemman päälle tutussa ja turvallisessa. Jos ei ole tottunut luomaan erilaisia visuaalisia asukokonaisuuksia ja pukeutumaan esim. mielialan mukaan hieman erilaisiin, kokeileviin tyylisuuntiin, on turvallista pitää koko asukokonaisuus yhdessä tietyssä tyylilajissa, eikä yhdistele esim. asusteissa toisistaan huomattavasti poikkeavia tyylisuuntia. Tosin jos on silmää ja varmuutta, juuri sitä voi tietoisesti tehdä ja saada aikaan erittäin mielenkiintoisia ja persoonallisia kokonaisuuksia, joita itseasiassa voisi yleisesti näkyä enemmänkin.

Erilaisia juhlapukeutumiseen sopivia tyylisuuntia voisivat olla mm. vintage-tyyli, naisellinen tyyli, sekä rock-tyyli. Naiselliseen tyyliin kuuluvat röyhelöt ja kevyet, jopa läpikuultavat materiaalit, pitsit ja pienet yksityiskohdat. Rock-henkisyyttä saa esim. tällä hetkellä niin trendikkäillä mustilla nahkavaatteilla ja niihin sopivilla asusteilla. Pelkästään vyö ja kengät joissa on niittejä, tuovat jo vähän särmää tavallisempiinkin vaatteisiin. Vintage-tyylisiä mekkoja on tällä hetkellä kaupoissa jonkun verran tarjolla, esimerkiksi juhlavaateliike Drama galleryn syksyn mallistoon kuuluu tuttuun tapaan useampikin vintage-henkinen mekko. Niihin pääsee tutstumaan osoitteessa http://www.dramagallery.fi/

Vaatteiden lisäksi kannattaa huomioida myös kampaus ja ehostus. Pikkujouluja ajatellen ei tarvitse olla liian vaatimaton, mihin meillä suomalaisilla on usein taipumusta, vaan kannattaa nauttia myös  laittautumisesta ja lisätä hieman enemmän väriä kuin arkena. Juhlavuutta tuo jo hieman arkikäyttöä voimakkaampi huulipuna ja huulikiilto, lisäksi hämärä iltavalaistus helposti häivyttää hyvin hennosti tehdyn naturellin silmämeikein, joten vahvuutta tarvitaan siihenkin hieman enemmän. Hiuksia ei kannata myöskään unohtaa, vaan kannattaa huomioida myös kampaus. Joskus voi käydä nauttimassa kampaajien ja maskeeraajien palveluista ja teettä juhlakampaus sekä oikeaoppisesti tehty kestävä juhlameikki. Tuolloin ei tarvitse myöskään ostaa uusia kosmetiikkatuotteita joita ei tulisi muulloin käytettyä.

Ihanaa pikkujoulun aikaa, nauttikaa juhlatunnelmasta ja olkaa iloisella mielellä, hymy ja hyvä olo ovat loppujen lopuksi se paras asuste!

Kuvan asusteet sopivat vaikkapa vintage-henkiseen asukokonaisuuteen. Korut ovat Handmade by merilinna, jotka ovat uniikkeja sekä käsityönä tehtyjä design-koruja. Myytävänä Jyväskylän Drama galleryssä. Vintage-kengät kuvausrekvisiittaa.
Kuvan asusteet sopivat vaikkapa vintage-henkiseen asukokonaisuuteen. Korut ovat Handmade by merilinna, jotka ovat uniikkeja, käsityönä tehtyjä design-koruja. Myytävänä Jyväskylän Drama galleryssä. Vintage-kengät kuvausrekvisiittaa.

 

Julkaissut merilinna

Meri on Keski-Suomesta lähtöisin oleva vaatetuksen ja pukeutumisen ammattilainen, vaate- ja neulesuunnittelija, vaatetusalan opettaja ja kouluttaja, sekä pukeutumisneuvoja. Asuu nykyisin Muoniossa, missä sijaitsee myös oma työhuonemyymälä/workshop.

2 vastausta artikkeliin “Pikkujoulujen aikaa!

  1. Aivan upeita handmade koruja merilinnalta. Hyvää kannustusta
    Pukeutumiseen.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: