Ihanan lämpimän ja jopa helteisen kesän jälkeen on monella jälleen paluu kylmään ja koleaan arkeen. Etenkin niillä, joiden tulee kiinnittää erityistä huomiota työpukeutumiseensa, arki tuo erityishaasteita siihen, kuinka selviytyä monista eri työpukeutumisen tilanteista ja vaatimuksista asiaan kuuluvalla tavalla. Kaiken lisäksi vaatteiden tulisi olla omaan vartalotyyppiin sekä omiin väreihin ja mittasuhteisiin sopivia.
Kiirettä helpottamaan, vaatekaapin kaaosta taltuttamaan, sekä myös ekologisuutta huomioimaan, on kehitetty idea, jota kutsutaan nimellä toimiva vaatekaappi, modulaarinen vaatekaappi ja kestävä pukeutuminen. Idea on omaksuttu 1900-luvun puolivälissä ympäristötieteilijöiltä.
Idean runkona ovat klassiset, neutraalin väriset, aikaa kestävät, laadukkaat perusvaatteet, jotka toimivat runkovaatteina erilaisille puseroille ja irralisille alaosille. Vaatteita esimerkkikonseptissa on yhteensä yksitoista kappaletta ja kaikkien vaatteiden tulee sopia toinen toisiinsa saumattomasti.
Oikealla tavalla koottuna, nämä yksitoista vaatetta muodostavat yhteensä jopa neljäkymmentä asukokonaisuutta. Näiden lisäksi voi toki puvustoon ottaa mukaan vaikkapa mekon, mutta se on irrallinen lisäosa sillä sitä ei voi yhdistää kaikkien muiden vaatekappaleiden kanssa.
Jokainen voi koota runkopuvustonsa omien pukeutumistarpeidensa, tyylinsä ja mieltymystensä mukaisesti; se voi koostua hyvinkin rennoista ja enemmänkin arkisista, casuaaleista vaatteista, tai se voi olla haastavan bisnespuvuston ydin.
Taitavilla hankinnoilla yhteen puvustoon saadaan kuitenkin mahtumaan esim. asu casuaalia, rentoa pukeutumista vaativaan tilanteeseen, asu muodolliseen bisnespukeutumiseen, asu smart casual-etikettiä noudattavaan tilanteeseen, sekä asu after work -tyyppiseen coctailtilaisuuteen. Kaikki nämä saadaan yhdentoista vaatekappaleen puvustosta, joka kaiken lisäksi vie todella vähän kaappitilaa!
Asusteilla on todella tärkeä rooli siinä, kuinka asukokonaisuuksista saadaan erityylisiä ja erivärisiä, juhlavia ja rennompia. Kenkiä, laukkuja, huiveja ja koruja kannattaakin hankkia hyvin erilaisia, erivärisiä ja -tyylisiä. Voi satsata laadukkaisiin laukkuihin ja kenkiin, joiden avulla yksinkertaisestakin asusta saa tyylikkyyttä huokuvan kokonaisuuden, tai kokeilla edullisemmilla löydöillä vaikkapa jotain uutta väriä.
Tässä muutamia esimerkkejä yllä olevasta puvustosta koottuna, arjen eri tailanteisiin:





Tässä oli vain muutama esimerkki asukokonaisuuksista. Eli todella pienellä vaatemäärällä saa hyvinkin erityyppisiä asukokonaisuuksia, kun huomioi tyylin, värit, käyttötarkoituksen ja etenkin asustamisen. Kun vaatteet ovat laadukkaita, hyvistä materiaaleista valmistettuja, ovat ne pitkäikäisiä ja niistä nauttii aivan eritavalla kuin halvoista herätehankinnoista, jotka loppujen lopuksi saattavat päätyä vain kaapin täytteeksi aiheuttaen mielipahaa. Oikeanlaiset vaatteet ovat siis jopa osa tasapainoista hyvinvointiamme!
Kuvat: kekale.fi