Ihana auringonpaiste antaa jo maistiaisia tulevasta keväästä; valon määrä lisääntyy ja värien nälkä kasvaa. Synkän talven jälkeen vaatteiden värit ovat kuin vitamiiniruiskeita ja todella kaivattuja. Kaupoissa näkyy jo paljon uusia kevään ensimmäisiä mallistoja ja väreinä näkyy keltaisen, punaisen, sinisen ja hieman vihreän sävyjä. Värit ovat ihanan hedelmäisiä ja raikkaita.
Twinset on erinomainen työssäkäyvän naisen perusvaate. Se on selkeä, jolloin sitä voi muunnella ja asustaa tilanteen mukaan. Se on lämmin ja pehmeä, neuletakin voi riisua tarvittaessa pois ja alla on katseet kestävä kaunis neulepusero. Se on klassikko, aina muodissa, vaikka sitä ei kaupoista aina löytyisikään. Viime aikoina niitä on paljonkin kyselty ja metsästetty, on ollut vain todella vaikea löytää oikeita värejä, valikoima on muutoinkin ollut pieni.
Esimerkiksi Andiatan kevät-kesä 2013 mallisto sisältää paljon ihania värejä ja kauan kaivatun twinsetin. Sen voi yhdistää rentoihin puuvillahousuihin, jolloin se toimii vapaa-ajalla ja rennommissa työtehtävissä. Yhdistettynä kynähameeseen siitä saa ultranaisellisen työasun jopa bisneskäyttöön sillon kun kyseessä ei ole kaikkein tiukin palaveri, vaan on lupa näyttää myös se pehmeämpi puoli.