Kevät ja kesä tuovat pukeutumiseen uusia haasteita, kun kuoriudumme peittävistä sekä suojaavista päällysvaatteistamme ja nautimme auringon tuomasta lämmöstä kevyin kesävaattein. Kesä on myös monien iloisten juhlien aikaa jolloin voi pukeutua uuteen kesämekkoon. Vanhakin leninki olisi erittäin käyttökelpoinen ja vähälle käytölle jäänyt, mutta talven tuomat pienet lisäkilot saattavatkin tehdä kauniista mekosta hieman liian napakan. Tämä on monelle hyvin tuttu ilmiö näin kesän kynnyksellä.
Kun jokin lähes käyttämätön ja hyvä vaate jää pieneksi, tuntuu lähes rahan tuhlaukselta ostaa uusia, lisäksi mieleisen vaatteen löytäminen voi olla todella aikaa ja vaivaa vievää. Olisiko kuitenkin mahdollista pudottaa vaivattomasti muutama kilo jotta mahtuisi niihin hieman liian pieniksi jääneisiin vaatteisiin? Kyllä on.
Aterioiden säännöllisyydellä, ruuan laadulla ja monipuolisuudella, sekä kevyellä, mutta riittävällä liikunnalla on jo mahdollista kevyempään ja hoikistuneeseen ulkomuotoon, kun asettaa positiivisia tavoitteita, pitää yllä motivaatiota ja opettelee uusia hyvinvointia edistäviä tapoja. Myös levon ja työn tasapaino tulee säilyttää, sillä hyvin levänneenä mieliala pysyy parempana ja myös uusien asioiden oppiminen on helpompaa.
Muutoksen tueksi ja sitä nopeuttamaan on Forever kehittänyt CHANGE 9 -ohjelman, joka voi auttaa sinua pääsemään vauhdikkaaseen alkuun uuteen, terveellisempään elämäntapaan, kohti hoikempaa ja terveellisempää itseäsi. Vain 9 päivää kestävä ohjelma antaa lisää energiaa ja vireyttä, sekä vie vyötäröltä juuri ne kertyneet lisäsentit, jotka estävät sinua mahtumasta siihen kaapissa olevaan juhlamekkoon, tai vaikkapa lempifarkkuihisi. Se ei ole pikadietti, eikä se estä sinua syömästä terveellisesti ja monipuolisesti, vaan itselleen sopivan liikunnan avulla, rytmittämällä ruokailut, sekä muutamalla tukituotteella keho alkaa puhdistua turvallisesti jopa solutasolla ja toimimaan juuri oikealla tavalla.
CHANGE 9 -tuotepaketti sisältää kaikki tarvittavat työkalut tähän muutokseen, se on tehokas ja yksinkertainen noudattaa mukana tulevan ohjelman avulla. Ohjelma ei ole tarkoitettu pelkästään painon hallintaa haluaville, vaan sillä on mahdollista saada lisää vireyttä ja energisyyttä ja haasta itsensä kokeilemaan, mitä tapahtuu kun mm.ruokailu rytmitetään mukana tulevan ohjelman mukaan ja on tarvittavat lisäravinteet käytössä. Olen tehnyt tämän ohjelman juuri kokeillakseni mitä ohjelman aikana tapahtuu ja kuinka se toimii. Voin siis itsekin ohjelman tehneenä olla sinun apunasi ottaessasi ensimmäisiä askeleita kohti jopa läpi elämän kestäviä terveellisiä elämäntapoja. Ota minuun yhteyttä esim. sähköpostitse (studiomerilinna@gmail.com), niin kerron lisää tästä upeasta tuotepaketista ja kuinka sen voit saada omaan käyttöösi.
CHANGE 9 -tuotepaketti sisältää Aloe Vera Gel -juomaa, ravintolisät, mittanauhan, sekä helposti noudatettavan ohjelman päiväkirjoineen. Et siis tarvitse kallista personal traineria, vaan voit tehdä kaiken omalla ajallasi. Lisäksi tukenasi on minun lisäkseni mm. Facebook -ryhmä, jossa voi esittää kysymyksiä sekä nähdä toisten positiivisia ja rohkaisevia kokemuksia. Forever -tuotteista lisää myös sivuiltani , sekä shopistani.
Forever Business Owner
Meri Linna