Vartalotyypit ja pukeutuminen

Me jokainen synnymme sellaisiksi kuin olemme; sen kokoisiksi ja näköisiksi kuin on tarkoitettu. Vaikka oma persoonamme ja sisäinen olemuksemme ovat tärkeämpiä kuin ulkoiset tekijät ulkomuodossamme, on tilanteita jolloin emme ole täysin tyytyväisiä kaikkeen ulkoisessa olemuksessamme, vaan haluamme olla eduksemme ja näyttä mahdollisimman hyvältä.

Länsimainen ihannevartalo tällä hetkellä on hoikka, pitkähkö, sopusuhtainen ja tasapainoinen.  Sen sijaan että käyttää energiaansa siihen, että toivoo olevansa toisen painoinen tai muotoinen, voi vaatteiden ja värien avulla vartaloa tasapainottaa, luoda illuusioita ja olla tyytyväisenä sitä mitä on. Hyväksyä itsensä. Oikein valittujen vaatteiden avulla voi kasvattaa lisää pituutta, ne voivat lyhentää, lihottaa tai hoikentaa.

Koska eri vartalotyypeille sopivat eri leikkaukset, muodot, materiaalit, kuviot ja mittasuhteet, samat vaatteet näyttävät aivan erilaisilta erimuotoisten ja mallisten ihmisten päällä. Värin lisäksi nämä ovat niitä ominaisuuksia, joilla saadaan näyttämään joko todella hyvältä, tai sitten jotain jopa aivan päinvastaista. Oppimalla tuntemaan oman vartalotyyppinsä ja sen ominaispiirteet, on mahdollista oppia korostamaan vartalon hyviä, peittämään sekä minimoimaan mahdollisia huonoja ominaisuuksia, sekä oppia hankkimaan oikeanlaisia vaatteita.

Vartalotyypin tunnistamiseksi voi ensin analysoida muutamia vartalon tunnuspiirteitä. Omaa vartaloa voi tutkia peilin edessä tai vaikkapa valokuvasta, jossa vartalon muoto ja mittasuhteet näkyvät selvästi, ja arvioida

-   onko vartalo kulmikas, kaareva vai pikemminkin muodoltaan suora?

-   onko hartialinja suora vai pikemminkin kapea muuhun vartaloon nähden?

-  onko selässä notko ja kaareva takamus, vai onko selkä suora ja takamus paremminkin litteä?

-  onko lantio edestä katsottuna leveämpi kuin hartiat, vai päinvastoin?

-   löytyykö vyötärön kaarta, vai onko lantio ja vyötärö olleet aina lähes tasaleveät

-  ovatko sääret hoikat vai pyöreät?

-   kuinka sopusuhtainen vartalo on, onko jokin kohta pitkä ja jokin taas lyhyt?

-   onko haarataite vartalon pituussuuntaan nähden keskellä, vai joko ylempänä tai alempana?

-   pituus ja luuston rakenne, oletko pieni-, keski-, vai suurikokoinen?

VARTALOTYYPPIEN TUNNUSPIIRTEET

Vartalot voidaan jakaa karkeasti kahdeksaan eri tyyppiin niiden ominaisten tunnuspiirteiden avulla. Kaikki eivät kuitenkaan ole aivan yksi yhteen jotain seuraavista vartalotyypeistä, vaan on hyvin yleistä, että on piirteitä vaikkapa kahdesta eri tyypistä. Tuolloin on sovellettava ohjeita aina niihin vartalon osiin, mihin kohtaan vartaloa kuvaus sopii.

                      

Y-vartalo                                                                                                                                                                                      

Y-vartalo on kuin ylösalaisin käännetty kolmio, hartialinja on huomattavasti leveämpi kuin lantio. Tätä vartalotyyppiä on kahdenlaista. Ensinnäkin leveä hartialinja voi syntyä urheilemalla ja harjoittelemalla, jolloin naiselle muodostuu poikamainen ja urheilullinen vartalo kuten uimareilla. Toinen tyyppi on leveäharteinen, yläpainotteinen vartalo, jossa leveiden hartioiden lisäksi povi on leveämpi kuin lantio. Lantio ja takapuoli ovat suorat ja litteät, lantiossa ja selässä ei ole kaarevuutta. Jalat voivat olla hyvinkin hoikat ja reidestä kapeat. Vartalotyyppi on kulmikas.

        


——————————————————————————————————————————————————–

H-vartalo

Tämä vartalotyyppi on hyvin suora, edestäpäin katsottuna hartiat ja lantio ovat kutakuinkin samassa linjassa. Vyötäröä ja takamusta ei juurikaan ole, vaan vartalo kulkee edestä ja sivulta hyvin suorana, selässä ei ole notkoa. Jalat näyttävät yleensä hoikilta ja pitkiltä. Vartalotyyppi on kulmikas


——————————————————————————————————————————————————-

Kaareva H-vartalo

Vartalotyyppi on sopusuhtainen, hartiat ja lantiolinja kulkevat lähes samassa linjassa, rinnanympärys voi olla hieman pienempi kuin lantionympärys. Vyötärö erottuu selvästi. Tämä on yleisimpiä vartalotyyppejä.

                 


-

——————————————————————————————————————————————————

Kulmikas A

Kulmikas A on ns. päärynävartalo. Päärynävartaloita voi olla sekä kulmikas että pehmeä. Kulmikas A on hartialinjaltaan huomattavasti kapeampi kuin lantiolta. Hartiat ovat kapeat ja suorat, ei luisut. Sivustapäin katsottuna vatsa ja takamus ovat litteät, selässä ei ole notkoa. Lantio on reisiin saakka litteä ja suora, levein kohta on reisissä. Jalat ovat suhteellisen lyhyet.


——————————————————————————————————————————————

Kaareva A-vartalo (päärynä)

Pehmeä A on ns. päärynävartalo ja sen kaarevampi variaatio. Hartialinja on kapea ja luisu, pyöreyttä on myös käsivarsissa. Lantio on huomattavasti leveämpi hartialinjaan verrattuna. Sivustapäin katsottuna vartalossa on kaarevuutta niin edessä kuin takana. Takamus on pyöreä, selässä notkoa ja lantio lähtee kaartumaan voimakkaasti heti vyötärön alapuolelta, ylälantiolta lähtien. Myös vatsa on pyöreä, mutta vyötärö kapea. Reisissä on paksuutta ja jalat näyttävät lyhyiltä.

——————————————————————————————————————————————-

X-vartalo (tiimalasi)

X-vartalo on hyvin naisellinen, kaareva vartalotyyppi. Se on hyvin sopusuhtainen, hartiat ja lantio ovat kutakuinkin samassa linjassa. Sivustapäin katsottuna sekä edessä että takana on runsaasti kaarevuutta ja vyötärö erottuu selvästi hyvin kapeana. Lantio lähtee kaartumaan jo ylälantiolta lähtien. Jalat saattavat olla suhteellisen lyhyet. 

              

——————————————————————————————————————————————-

O-vartalo (omena)

O-vartalo on rintava ja vatsakas, hyvin pyöreä kauttaaltaan. Vyötärö ei erotu selvästi, mutta sääret ovat hyvin hoikat. Keskivartalo on hyvin leveä, vyötärölinja kulkee lähellä rintaa ja pallea on korostunut.

——————————————————————————————————————————————————–  OY-vartalo

OY-vartalon tunnuspiirteitä ovat voimakas hartialinja, kapea lantio, hyvin pyöreä vatsa ja pallea. Sääret ovat huomiota herättävän hoikat. Vartalo on aiemmin saattanut olla urheilullinen Y-vartalo, mutta iän ja kertyneiden liikakilojen myötä keskivartalo on pyöristynyt.

__________________________________________________________________________________________

VARTALOTYYPIN HUOMIOIMINEN PUKEUTUMISESSA

Kun vartalotyyppi on tunnistettu, seuraavaksi voi pukeutumisessa huomioida oman vartalotyyppinsä ja halutessaan saada sen tasapainoisemmaksi ja sopusuhtaisemmaksi vaatteiden ja värien avulla. Erilaisilla nikseillä ja silmän harhautuksella voidaan vartalon muotoa muuttaa hyvinkin paljon. Tässä harjaantuneet osaavat huomioida oman vartalotyyppinsä ominaisuudet jokapäiväisessä pukeutumisessaan ja vaatehankinnoissaan ja visuaalisesti hämätä katsojia hyvinkin paljon.

  • Y-vartalo

Koska Y-vartaloisella hartialinja on leveämpi kuin kapea alaosa, voi tasapainon saavuttamiseksi viedä huomiota pois yläosasta ja korostaa alaosaa. Yläosa kannattaa pitää mahdollisimman yksinkertaisena, tummana ja yksivärisenä, ei näyttäviä kuvioita tai yksityiskohtia kuten taskuja, suuria kauluksia tai kaksirivinapitusta. Alaosaa voidaan taas korostaa ja leventää vaakaraidalla ja muilla vaakasuorilla linjoilla, kuten leikkauksilla, sekä vaaleammilla väreillä ja yksityiskohdilla. Alaosassa olevat taskut ja voimakkaat kuviot vievät myös huomiota pois yläosasta.

Hihattomat vaatteet ja halternec näyttävät hyvältä Y-vartaloisen päällä. Myös suorat lyhyet jakut, mitä esimerkiksi farkkutakin malli on, ovat parhaita. Pitkät huivit ja riipukset tekevät leveään ylävartaloon pituussuuntaista linjaa, joka saa sen näyttämään kapeammalta. Koska Y-vartaloisella on kauniit sääret, kannattaa niitä tuoda esiin lyhyellä kapealla hameella, myös kapeat suorat housut suosivat tätä vartalotyyppiä. Jotkut housuvalmistajat mitoittavat erityisesti myös tälle vartalotyypille tarkoitettuja housuja, niin farkkuja kuin suoria housuja. Niissä reisi on normaalimitoitusta hieman kapeampi sekä lantio ja vyötärö suoremmat.

  • H-vartalo

Tällä vartalotyypillä keskeisintä vartalon tasapainottamisessa on, ettei vyötäröä korosteta liikaa, vaan vaatteet ovat mieluummin suoria, ei vartalonmyötäisiä. Vyötäröllä olevat, huomiota herättävät vyöt sekä vyötärökaitaleet housuissa ja hameissa eivät ole parhaita mahdollisia, vaan niiden paikka on paremminkin hieman lantiolle laskettuna. Pelkistetyt laatikkomaiset linjat yhdistettynä kerrospukeutumiseen näyttävät parhaimmalta. Suoralinjainen, vähintään lantiolle ulottuva jakku on paras jakun malli. Housut voivat olla suorat tai hieman leveät, hame suora, pitkä tai lyhyt.

  • Kaareva H-vartalo

Sopusuhtaisella vartalolla ei ole tarvetta tasapainottamiseen, vaan lähinnä korostetaan olemassa olevaa vyötäröä, sekä vartalon kaarevuutta. Kankaat ja vaatteiden mallit voivat olla selkeitä, kaarevia linjoja. Materiaaleissa kannattaa suosia pehmeitä ja laskeutuvia kankaita ja sidoksia, kaulukset ja pääntiet pyöreälinjaisia. Jakut voivat olla vartalonmyötäisiä, tai rennomman väljiä vyöllä vyötettynä, tai auki jätettynä, jolloin vyötärö on näkyvillä. Vyötäröä voidaan korostaa vyöllä ja vyötärökaitaleilla. Housut voivat olla suorat tai leveät, hame suora, viistottu tai hieman runsaampi. Vyötäröllä voi olla poimuja ja laskoksia.

  • kulmikas A

Kulmikkaalle A-vartalolle tunnusomaisinta vartalon tasapainottamisessa on hartioiden korostaminen sekä lantion ja reisien yläosan häivyttäminen. Hartioita on helppo tasapainottaa pelkästään jo kevyiden olkatoppausten avulla. Lisäksi tasapainotusta saa käyttämällä poimutettuja hihoja, vene pääntietä, huiveja ja shaaleja harteilla. Istutetut hihat ja vaakasuorat linjat saavat kapeaa hartialinjaa ja yläosaa näyttämään leveämmältä samoin kuin erilaiset yksityiskohdat ja vaaleat, kirkkaat värit. Alaosa sen sijaan kannattaa pitää mahdollisimman selkeänä, tummana ja mattapintaisena. Alaosa on aina kumottava isommalla ja värikkäämmällä tai vaaleammalla.

Ongelmia tälle vartalotyypille tuottaa oikean kokoisten ja valmiiksi istuvien housujen löytäminen. Koska lantio on leveä ja vyötärö taas puolestaan kapea, jäävät lantiolta istuvat housut aina vyötäröltä liian suuriksi ja vyötäröltä istuvat puolestaan kiristävät lantiolta. Näistä kannattaa ehdottomasti valita lantiolta hyvin istuvat, jolloin korjausompelun avulla vyötärö saadaan muotoiltua sopivaksi. Suora housujen lahje on paras.

  • Kaareva  A- vartalo

Tällä vartalotyypillä ns. pullonkaulahartioiden leventäminen ja lantiolinjan häivyttäminen ovat tärkeimpiä tasapainottavia tekijöitä. Hartioilla tulisikin käyttää aina vähintään kevyttä, pyöreän mallista olkatoppausta ryhdistämään luisuvia olkapäitä. Vaakasuorat linjat, kuten venepääntie ja vaakaraidat saavat yläosan näyttämään leveämmältä ja tasapainoisemmalta alaosan kanssa. Pehmeät materiaalit, kuten neulokset myötäilevät kauniisti kaarevaa vartalotyyppiä, eivätkä tee suuremman näköiseksi kuten jäykät ja laskeutumattomat kankaat. Liian kireät, pienet ja hihattomat yläosat korostavat ylä- ja alaosan eriparisuutta.

Alaosassa taas tulisi välttää ympäriinsä poimutettuja tai laskostettuja hameita, erittäin väljiä housuja, kiiltäviä ja vaaleita materiaaleja, sekä taskuja ja muita yksityiskohtia lantiolla. Suosia tulisi pitkittäisiä linjoja, mattapintaisia ja tummia materiaaleja.

Kuten kulmikkaalla A-vartalolla, myös tällä vartalotyypillä on vaikea, lähes mahdoton löytää valmiina täysin istuvia housuja. Kannattaakin etsiä kaarevalle vartalotyypille mitoitetut housut, jotka istuvat lantiolta mahdollisimman hyvin ja vyötärölle jäävä väljyys poistetaan korjausompelulla.

  • X-vartalo

Vaikka X-vartalo on sopusuhtainen, hartia- ja lantiolinja kutakuinkin saman levyiset, vaatii vartalotyyppi vaatteilta tiettyjä ominaispiirteitä. Vaatteiden linjojen ja leikkausten tulee olla kaarevia ja materiaalien pehmeitä ja laskeutuvia, päänteiden ja kaulusten pyöreitä. Kaulusten käänteet eivät mielellään saa olla teräviä, vaan pyöristettyjä, kuten shaalikaulus. Vyötäröä tulee aina korostaa, muutoin näyttää paljon isommalta ja paksummalta mitä oikeasti on. Yläosassa kannattaa välttää suuria ja väljiä, säkkimäisiä yläosia. Jakuista lyhyet, vyötärömittaiset ja ylälantiolle ulottuvat, sekä vartalonmyötäiset ovat parhaita. Tulppaaninmallinen hame sopii X-vartaloiselle erittäin hyvin.

  • O-vartalo

O-vartalotyypin tasapainottaminen lähtee hartialinjasta. Vaatteet näyttävät tällä vartalotyypillä parhaimmilta siten, että ne putoavat ylhäältä ryhdikkäältä hartialinjalta alas väljästi kohti lantiota. Liian pieniä ja kireitä vaatteita tulee ehdottomasti välttää, ne eivät tee hoikemman näköisiksi kuten monet luulevat, vaan parhaiten pukevat kevyesti vartaloa myötäilevät vaatteet. Ne jopa tekevät hoikemman vaikutelman kuin liian kireät vaatteet. Parhaiten O-vartaloa pukee suuri, väljä yläosa ja niukka, kapea alaosa. Esimerkiksi tunikamalliset neuleet, puserot ja jakut kapeiden housujen kanssa näyttävät hyvältä. Kasvojen lähelle voi tuoda yksityiskohtia viemään huomiota pois keskivartalolta. Vyötärölinjaa ei kannata nostaa liian ylös, vaan kannattaa laskea sitä varsinaista vyötärölinjaa hieman alemmaksi.

  • OY-vartalo

OY- vartalossa yhdistyvät Y-vartalon yläpainotteinen, leveä hartialinja, kapea lantio ja hoikat jalat, sekä O- vartalon pyöreys etenkin keskivartalolla. Pukeutumisessa kannattaakin huomioida molemmat vartalotyypit. Leveää hartialinjaa ei kannata korostaa vaakaraidoilla tai yksityiskohdilla jotka kiinnittävät huomiota hartialinjaan. Pitkittäislinjat yläosassa, kuten saumat, napituslistat ja pitkät riipukset, tekevät kaventavan vaikutelman. Myöskään pyöreää vatsanseutua ei kannata korostaa yksityiskohdin, vaan alue kannattaa pitää mahdollisimman selkeänä. Esimerkiksi polvimittainen kotelomekko ja pitkä, mekkoa hieman lyhyempi jakku näyttävät hyvältä tällä vartalotyypillä.

————————————————————————————————————————————————–

HEI RAKKAAT LUKIJAT! JOS AJATTELIT LÄHETTÄÄ MINULLE KYSYMYKSIÄ JA VALOKUVIA VARTALOSTASI, LUE ENSIN ALLA OLEVA TEKSTI. Kiitän että olet kiinnostunut sivuistani!

Vartalotyypit ja pukeutuminen -sivu on ollut yksi suosituimmista sivuista blogissani; viikottain jopa monia satoja kävijöitä ja lukijoita, joten kysyntää ilmeisesti tämäntyyppiselle tiedolle on. Olen saanut myös paljon kysymyksiä koskien etenkin vartalotyyppiä. Alkuperäinen tarkoitukseni on ollut kerätä tänne sitä tietoa mitä olen omille luennoilleni ym. koonnut, ja jotta esim. oppilaani ovat sitä voineet hyödyntää opinnoissaan, sekä tarpeentullen myös ne jotka ovat pukeutumiseen liittyvistä asioista kiinnostuneet ja etsivät tietoa mm. pukeutumisen etiketistä yms. mitä ei helposti löydä.

Vaikka todella haluankin auttaa ja välittää tietoa eteenpäin, tarkoitukseni ei niinkään ole ollut alkaa tätä kautta opastamaan henkilökohtaisesti vaatehankinnoissa näkemättä kysymyksen lähettäjää, sillä mielestäni vartalotyypin sekä mittasuhteiden ym. analysointiin ja arvioimiseen tarvitaan aina henkilökohtainen kontakti asiakkaan kanssa. Ilman apua kaipaavan henkilön näkemistä asiat jäävät vain arvailujen varaan jopa ammattitaitoiseltakin konsultilta ja vaarana on tehdä virhetulkintoja. Myös monet asiat ovat niin suhteellisia, joten asioista muodostuvat mielikuvat voivat olla aivan erilaiset eri henkilöillä. Tästä syystä siis toivonkin että vartalotyyppiä ym. koskevia kysymyksiä ei enää lähetettäisi, vaan suosittelen tapaamista pukeutumisneuvojan kanssa. Jos asut Jyväskylän seudulla, löytyy yhteystiedoistani sähköpostiosoite johon voi lähettää asiaa koskevia tiedusteluja sähköpostitse ja voin auttaa eteenpäin löytämään henkilökohtaista pukeutumisneuvontaa.

16 thoughts on “Vartalotyypit ja pukeutuminen

  1. Saara kirjoitti:

    Hei,

    Mittari ovat 96-73-102 ja olen luultavammin tiimalasi. Mekkoja on ihana käyttää kun on kapea vyötärö jota on kiva korostaa. Mutta ongelmana on todella paksut ja lyhyt jalat. Kuinka pitkän/lyhyen mekon kannattaa olla? Olen valmistumassa keväällä ja en tiedä millainen mekko olisi tiimalasi vartalolle hyvä, olkaimeton, olkaimia(ohuet paksut), minkä mallinen

    • merilinna kirjoitti:

      Hei Saara!
      Mittojen perusteella vartalosi voisi olla lähellä tiimalasia. Näin näkemättä esim. hartialinjaa, pelkkien mittojen perusteella on kuitenkin mahdoton antaa täsmällistä ja oikeaa arviointia. Tiimalasille sopivat hyin monet mekot, kunhan vyötäröä korostetaan ja tuodaan esiin. Erityisen hyviä ovat kietaisumekot. Muut yksityiskohdat riippuvat kantajan omista mittasuhteista. Tässä tapauksessa en valitettavasti voi antaa täsmällisiä ohjeita, kuten hameen/mekon helman pituuteen liittyviä, koska pituuteen vaikuttaa henkilön omat mittasuhteet ja etenkin säärien muoto nilkasta reisiin. Korkokengät auttavat silloin kun sääret ovat lyhyet ylävartaloon nähden, sekä kaikki muu millä voidaan luoda pituusvaikutelmaa.

  2. Saara kirjoitti:

    Hei,
    Mittari ovat 96-73-102 eli tosin sanoen tiimalasi vai?
    Tykkään käyttää mekkoja ja korostaa rintamusta ja kapea vyötäröä. Minun ongelmani on kuitenkin siinä että olen 160 cm ja 68 kiloinen. Joten jalkani ovat todella lyhyet ja pyöreät. Minkä pituinen mekko olisi hyvä? Keväällä minulla on ylioppilas juhlat ja haluaisin tietää kannattaako minun ottaa paksuilla olkaimilla vai ohueilla olkaimilla. Aion käyttää boleroa mekon kanssa kannattaako sen malli olla pehmeää(”kudottu”) vai jäykeämpää kangasta. Kiitos paljon ja voin tarvittaessa lähettää kuvan itsestäni sinulle:)

    Ps. Omistan selkäläskejä mutta käytän sellaisia vartalonmuokkaavia alus asuja.:)

    • merilinna kirjoitti:

      Hei!
      Perussääntö pituuden kanssa on se, että jos on n. 160cm tai sitä lyhyempi, lyhyet mitat näyttävät mittasuhteisiin nähden parhaimmilta. Suosittelenkin siis polven paljastavaa pituutta. Mekossa kannattaisi olla leveämmät olkaimet, ns. spagettiolkaimet saattavat näyttää liian hepposilta. Boleron materiaaliksi suosittelisin neulosta, koska se sopii vartalotyyppiisi paremmin kuin jäykät kudotut kankaat. Boleron koko kannattaa katsoa tarkkaan, jotta se olisi sieltä selkäpuoleltakin kivan näköinen. Toivottavasti löydät myös ihan hyvälaatuisen, tuolloin se on samanarvoinen juhlamekon kanssa. Kiva että olet laittamassa muotoilevan alusasun mekon alle, se tekee mekosta juhlavan ja tuo sinulle varmuutta :)
      Toivottavasti tästä oli sinulle apua, onnea kevään juhliin!

  3. Eksyksissä kirjoitti:

    Kävin joku viikko sitten täälä ja täälä oli tusina kommentteja vai muistanko väärin? Minne kaikki kommentit ovat kadonneet? Niitä oli kivaa lukea kun sai itsellekin kullan arvoisia neuvoja ;)

    • merilinna kirjoitti:

      Hei Eksyksissä! Olet oikeassa, täällä oli kommentteja, mutta nyt toistaiseksi olen valitettavasti joutunut ottamaan ne pois… harmi kyllä, niistä olisi apua lukijoille, mutta syy poistamiseen on seuraava: olen ilmoittanut että en valitettavasti kerkeä vastaamaan vartalotyyppiä ja pukeutumista koskeviin kysymyksiin. Pieniin kysymyksiin kylläkin voin vastata, mutta vartalotyyppiä koskevat kysymykset vaatisivat aina paneutumista ja henkilökohtaisen näkemisen, jotta analysointi on oikea. Kirjallisten kuvausten perusteella valitettavasti joutuu arvailemaan ja näin ammattilaisena haluan tehdä ehdottomasti oikean arvion.

      Seuraavaksi olenkin sitten alkanut saamaan valokuvia vartaloista, joista tulkinta on luonnollisesti helpompaa ja totuudenmukaista, mutta tämä palvelu menee jo niin aikaa vieväksi (kuvan tulostaminen, mittaaminen, analyysin kirjoittaminen eri vaihtoehtoineen sekä pukeutumisohjeet, voi tarkoittaa keskimäärin peräti tunnin työskentelyä), että siitä pitäisi ottaa korvaus kuten muut tekevät. Mielelläni autan ja annan neuvoja ja vinkkejä, mutta valitettavasti minun on vedettävä raja näihin vartalotyyppien tulkintoihin, koska pelkät mitat eivät kerro vielä koko totuutta. Siksi olen ottanut pyynnöt näkyviltä pois, että jos ei ole huomannut ilmoitustani olla lähettämättä analyysipyynöjä, niin helposti tulee kysymyksiä lähetettyä kuten nyt on tapahtunut. Tähän voisi jatkossa kylläkin tulla muutos, sillä jos palvelu tulisi maksulliseksi pientä korvausta vastaan, eli olisi osana pukeutumiskonsultin työtäni, voisin alkaa tekemään tulkintoja valokuvista. Tuolloin se olisi reilua kaikkia kohtaan.

      Olen tosiaan pahoillani siitä että jouduin näin toimimaan ja toivonkin, etten joudu jälleen sulkemaan sivujani tämän vuoksi, vaan voin edelleen jakaa kaikille pukeutumiseen liittyvää opastusta sivujeni kautta. Kaikki kommentit ovat toki tervetulleita ja pyrin kaikkiin vastaamaan, mutta ajankäyttöni ym. aiemmin kerrottu rajoittaa valitettavasti vastaamistani niinkin monimuotoiseen kuin pyynnöt vartalontyypin selvittämisestä.

  4. Janette kirjoitti:

    Onko olemassa kulmikasta tiimalasia? Minulla lantio on hieman kulmikas, ikäänkuin pieni lovi olisi lonkkapallojen kohdalla. En tiedä onko se liiasta kävelystä vai mistä tullut, mutta rasvaa siinä ei ole.
    Kuitenkin mitat ovat X vartalon mukaan. Miten voisin olla korostamatta tätä lovea lantiossani?

  5. merilinna kirjoitti:

    Hei Janette! Lantioita voi olla eri muotoisia; on kaarevia, suoria ja kulmikkaita. Tuo lovi lantiossa on myös melko yleinen, lantio on vain sen muotoinen ja kun ei ole rasvakudosta sitä pyöristämässä, se näkyy selkeämmin. Ongelmia se aiheuttaa lähinnä ohuista materiaaleista valmistettujen alaosien istuvuuden kanssa. Valmisvaatteissa jossa on kaarta lantion kohdalla, siihen kohtaan helposti jää tyhjä ’pussi’.

    Tyhjän kohdan voi pienellä korjausompelulla ommella pois, eli loivasti kaartaen oikaistaan ylimääräistä kaarta. Ammattitaitoiselle ompelijalle se on nopea ja helppo toimenpide, etenkin jos ei ole farkuista kyse. Farkuissa tuo lovi ei niin helposti edes välttämättä näy, koska farkkukangas on niin jämäkkää ja ryhdikästä, ettei se myötäile jokaista vartalon mutkaa niin tarkasti kuin ohuemmat kankaat ja esim. trikooneulos.

    Eli neuvoksi antaisin pientä korjausompelua ja materiaalin valintaa. Lisäksi esim. haarapituinen kietaisumallinen pusero (esim. trikooneuloksesta), jossa on helmaosan sivusaumoissa hieman poimutusta, toisi lisävolyymia juuri tarvittavaan kohtaan ja olisi erityisen hyvä X vartalolle.

  6. Iso Iita kirjoitti:

    Mitä tehdä, kun alavartalo on kokonaisuudessaan yhtä numeroa suurempi, kuin ylävartalo? Olen keskimittainen, rintava ja vatsakas sekä lanteikas, enkä kuulu niiden onnellisten joukkoon, joilla olisi sirot sääret vaan jalat ovat luonnostaan isoluiset ja kookkaat. Vaatteita joissa näyttäisin melkein edes normaalilta, on aivan mahdoton löytää. Jos esim. joku paita sopii, se kuitenkin joko liian lyhyt tai aivan turhan tiukka alavatsalla ja lantiolla. A-linjaiset vaatteet saavat lantion näyttämään entistäkin paksummalta eikä leggingsejä voi kertakaikkiaan käyttää, sekä jos hartioita korostaa, niin vartalo näyttää lähinnä hernesäkiltä ja pää olevan lainassa puolet pienemmältä ihmiseltä.. Apua. :(

    • merilinna kirjoitti:

      Hei!
      Tähän kysymykseen on valitettavasti hieman mahdoton antaa vastauksia näkemättä ja mittaamatta vartaloa. Vartalo tulisi nyt kohta kohdalta käydä läpi ja analysoida, mitä voisi korostaa ja mitä häivyttää, mihin tuoda pituusvaikutelmaa ja mitä kaventaa. Suosittelen etsimään ammattitaitoisen pukeutumisneuvojan joka mittaa ja analysoi. Tuolloin saat tietää omista mittasuhteistasi ja vaatteiden hankkiminen helpottuu. Pahoittelen suuresti etten voi auttaa.

  7. Leila kirjoitti:

    Hei,minulla on mitat 88,63,88 mikä vartalotyyppi minulla sis on?

    • merilinna kirjoitti:

      Hei Leila!
      Valitettavasti pelkkien ympärysmittojen avulla vartalotyyppiä ei koskaan voi arvioida, vaan parhaimpaan ja varmimpaan tulokseen päästään aina henkilökohtaisessa kontaktissa. Vartalotyypin arviointi perustuu useampaan asiaan kuin mittaamiseen, sekä pitää nähdä henkilö edestä, sivulta ja takaa, jotta erilaiset vartalon ominaisuudet voisi havaita. Asiat voivat olla jopa hyvin pienenstä kiinni. Olen pahoillani etten voi auttaa tässä sinua. Mukavaa joulun odotusta!

  8. Elina kirjoitti:

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta, sain monta vinkkiä pukeutumiseen!

  9. Minna kirjoitti:

    Hei olen todella pieni ihminen ja olen 160 senttiä pitkä. Minulla on H vartalo ja mittani ovat 83,65,87. Minkä lainen mekko minulle sopisi rippijuhliin?(teetän mekon koska kaikki koot ovat yleensä pieniä)

    • merilinna kirjoitti:

      Hei Minna!
      Mittojen mukaan sinulla on sopusuhtainen vartalo, ainoastaan pituutta ei ole kovi paljon kuten itsekin totesit. Mekon pituus ja mittasuhteet ovat tärkeät, jotta se ei näytä liian raskaalta päälläsi. Ensinnäkin pituus on todennäköisesti paras juuri polven yläpuolella tai jopa hieman lyhyempi, n. 5cm polvilumpion yläpuolelle. Vyötäröä kannattaa korostaa muotolaskoksin, leikkauksin tai vyöllä ym. Myös materiaalilla on merkitystä. Suosittelisin käymään katsomassa Drama galleryn mekkoja osoitteessa http://www.dramagallery.fi. Mekot sopivat oikein hyvin pienikokoisille niin mittasuhteiltaan kuin materiaaleiltaan. Onnea juhliin :)

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s